Parsonrussellinterrieri on saanut nimensä kirkkoherra John ”Jack” Russellilta, joka syntyi 21.12.1795 Belmont Housessa, Dartmouthissa Etelä-Devonissa, jossa hän myös toimi kirkonmiehenä Swimbridgessä, jossa oli pidetty saarnamies. Hänen kuoltuaan 28.4.1883 hänen viimeiseksi leposijakseen tuli Swimbridgen hautausmaa, jossa edelleen on hänen hautakivensä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimmäisen terrierinsä Jack Russell hankki opiskellessaan Oxfordissa. Kauniina toukokuun aamuna 1819 hän oli kävelyllä ja tapasi maitomiehen, jolla oli terrieri mukanaan. Jack Russellin mielestä se oli kuin hänen unelmiensa koira – juuri sellainen, jota hän oli etsinyt työterrierikseen. Se teki pastoriin niin suuren vaikutuksen, että hän osti koiran heti. Tämän koiran, terrierinarttu Trumpin, katsotaan olevan koko rodun kantakoira. Sen sukujuuria on yritetty tuloksetta jäljittää. Kuitenkin maitomiehen tunteneet osasivat kertoa, että hänellä oli laadukkaita terrierejä, jotka olivat tuon ajan kettuterrierejä.

 

 

 

 

 

 

 

                                                                             

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Russellin ystävä E.W.L.Davies on kuvannut Trumpia seuraavin sanoin: ”Ensisijaisesti väri on valkoinen lukuun ottamatta tummanruskeita merkkejä kummankin silmän ja korvan päällä. Lisäksi hännän tyvessä on samanvärinen pennyn kokoinen merkki. Paksu, tiivis ja karkea turkki on hyvin suunniteltu suojaamaan kosteudelta ja kylmältä; kuitenkaan siinä ei ole merkkejä Skotlannin terrierin pitkästä, raskaasta turkista. Jalat ovat nuolisuorat, tassut täydelliset. Koko kehon rakenne kuvastaa sitkeyttä ja kestävyyttä. Koko ja korkeus ovat samat kuin täysikasvuisen naarasketun.” Ketunmetsästys oli hyvin suosittua 1800-luvulla Englannin yläluokan keskuudessa. Pastori John Russellilla oli yhteydet Englannin hoviin ja hänet kutsuttiin mukaan mm. kuningas Edward VII:n järjestämiin juhliin. Hän metsästi kuuluisien merkkihenkilöiden, kuten esimerkiksi Walesin prinssin kanssa. Näiden tärkeiden suhteiden johdosta hänen kasvattamansa kettuterrierilinja sai paljon mainetta. Hän halusi kehittää metsästysterrierin, joka olisi rakenteeltaan maanalaiseen työskentelyyn soveltuva, ketterä ja kestävä sekä luonteeltaan vilkas, rohkea ja ystävällinen. Hän onnistuikin hyvin tavoitteessaan. Sen lisäksi, että Jack Russell tunnettiin intohimoisena metsämiehenä, hänet tunnettiin myös hevosmiehenä ja koiraharrastajana. Pastori Jack Russell oli The Kennel Clubin yksi perustajajäsenistä vuonna 1873. Hän arvosteli The Kennel Clubin näyttelyissä ja oli sen jäsen kuolemaansa asti. Omia koiriaan pastori ei halunnut The Kennel Clubin rekisteriin laittaa, koska hän arvosti vanhanaikaista työterrieriä eikä halunnut jalostaa koiria rotumääritelmien ulkomuotovaatimusten perusteella, jotka oli laadittu sileäkarvaiselle ja karkeakarvaiselle kettuterrierille. Kuitenkin hänen koiriaan löytyy paitsi parsonrussellinterrierien sukutauluista, myös sileä- ja karkeakarvaisten kettuterrierien sukutauluista. Sileäkarvaisen kettuterrierin esivanhemmat Old Jock, Grove Nettle, Tartar ja Old Foiler polveutuivat Jack Russellin koirista. Karkeakarvaisen kettuterrierin esivanhemmissa 1800-luvun lopulla kaksi eniten vaikuttaneista uroksista-Trump Foiler ja Carlisle Tack-polveutuvat suoraan Russellin linjoista.

 

Oikealla > kuva Old Jock, Grove Nettle ja Tartar ( by Arthur Wardle - note the smooth coats and narrow muzzles) sekä niiden alapuolella kuva Old Jockista soikeissa kehyksissä >

 

 

Carlisle Tack

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pastorin kuoltua hänen koiransa jäivät eri omistajille, jotka jatkoivat edelleen kasvattamista niillä. Noin vuonna 1895 perustettiin vanhanaikaisen kettuterrierityypin kannattajien toimesta Parson Jack Russell terrier Club. Parsonrussell-rodun säilymisestä on kiitettävä ennen muita Arthur Heinemannia, joka hankki koiransa Nicholas Snow´lta, joka puolestaan oli hankkinut koiransa suoraan Jack Russellilta. Heinemannin tavoitteena oli hankkia mahdollisimman monta terrieriä, joiden sukutaulussa oli Jack Russellin koiria. Jack russellin koirista polveutuvia koiria vaalittiin erityisesti West Country´n, Devonin ja Somersetin alueilla, ja niitä myytiin vain työkoiriksi. Toisen maailmansodan jälkeen pieniä valkovoittoisia koiria myytiin nimikkeellä jackrussell. Ne eivät välttämättä enää muistuttaneet alkuperäisiä kirkkoherra Russellin koiria. Jackrussell-nimikkeellä myytiin monen rodun risteytyksiä, ei pelkästään terrieripohjaisia. Lopulta alkuperäisistä Russellin oirista polveutuneiden koirien harrastajat perustivat uudelleen Parson Jack Russell Terrier Clubin vuonna 1983, ei enää erottuakseen näyttelylinjaisista kettuterriereistä, vaan säilyttääkseen alkuperäisen korkeajalkaisen pastori Jack Russellin vaaliman parson-tyypin. Useita kokouksia pidettiin, ja rodun asiaa lähtivät ajamaan Vernon Barlett, John Creed, Ruth Hussey-Wilford ja Pauline Hancock. Parsonharrastajat halusivat rekisteröidä koiransa Englannin Kennel Clubiin, jotta alkuperäinen rotutyyppi säilyisi tulevaisuudessakin. Lopulta 6.3.1989 oli kokous, jossa Parson Jack Russell Terrier Clubia edustivat Barry Jones, John ja Pam Creed, Mark Turtle, Ruth Hussey-Wilford, Pauline Hancock ja Sheila Atter. Kokouksen tuloksena 10.1.1990 Parson Jack Russell Terrier oli virallisesti rotu. The Kennel Clubin alkuperäiseen parsonrekisteriin otettiin noin 500 koiraa. Ulkopuolella jäi kuitenkin vielä iso joukko parsontyyppisiä ja samansukuisia koiria, joita kutsutaan nimellä Working Jack Russell Terrier. Vuonna 1997 parsonit saivat Englannissa sertioikeudet. Rodun rekisteröity nimi oli vuosina 1990-1999 Parson Jack Russell Terrier (Suomessa parsonjackrussellinterrieri), kunnes se muutettiin Iso-Britannian PRT-yhdistyksen aloitteesta Parson Russell Terrieriksi eli parsonrussellinterrieriksi. Rotu tunnetaan nykyään kaikissa FCI:n jäsenmaissa tällä nimellä. Myös Amerikan Kennelliitto AKC on nykyään ottanut rodulle käyttöön tämän nimen. Vielä viime aikoina se tunnettiin siellä nimellä Jack Russell Terrier.